Keveämmin ja syvemmälle: Kokemuksia Heijastuksia-toimintamallista

Merkittävä osa työn kuormittavuudesta kohtaamistyössä tulee tunteista. Niiden käsittelemiseen, purkamiseen ja voimavaraksi kääntämiseen tarvitsee työyhteisössä olla tilaa ja aikaa. Moodi-hankkeessa kehitetyssä Heijastuksia-toimintamallissa työskennellään nuorten aikuisten kanssa intensiivisellä otteella. Prosessit ovat lisäksi pitkäkestoisia. Joskus nuorten vaikeista tilanteista nousevat tunteet ovat voimakkaita: huolta, pelkoa, ahdistusta ja vihaakin.

Kun tulin syyskuussa Moodiin töihin, kiinnitin huomiota siihen, miten iloisilta ja optimistisilta ohjaajat vaikuttivat. Jos en ole olisi aiemman työkokemuksen kautta ollut hyvin perillä toimintamallista ja työotteesta, olisin saattanut erehtyä luulemaan, että heidän työnsä sisältö olisi toisenlaista.

Keskusteltuani ohjaajien kanssa selvisi, että he ovat matkan varrella panostaneet Heijastuksia-toimintamallin työotteen kehittämiseen niin, että se on tekijälleen kevyempää.

Tapoja keventää työtä on ollut useita, mm. reflektiivinen työote, mentalisaatio ja työn rajaaminen. Myös asiakastyössä käytettävät soveltavan taiteen menetelmät ovat olleet tärkeitä tunnekuorman keventämisessä. Samalla on avautunut mahdollisuus kohdata nuori syvemmällä tasolla.

Kuva: Sakari Manninen, Vantaan aineistopankki

Kokemuksien tutkimisen tila

Nuorisotyön puolella on totuttu taidemenetelmien käyttöön, ja usein tavoitteena on yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen. Heijastuksia-toimintamallissa soveltavan taiteen menetelmät ovat käytössä myös yksilötyössä, kun nuori ja ohjaajat tapaavat. Esimerkiksi kuvallisen ilmaisun kautta nuori voi tuoda kokemuksensa esiin, ja sitä kautta dialogi syvenee nuoren ja ohjaajan välillä.

Mentalisaatio eli mielentäminen on ollut tärkeä osa työotetta, ja se toimii mainiosti yhteen soveltavan taiteen kanssa. Soveltava taide kutsuu esiin tilan kokemuksien tutkimiselle. Sen sijaan, että puhuttaisiin vain ”faktoista”, otetaan mukaan myös tunteet ja niistä nousevat tulkinnat – jotka itseasiassa rakentavat ja luovat todellisuutta.

Mentalisaatiossa pidetään oma ja toisen mieli mielessä. Itselleni mentalisaatio on avautunut mielikuvan kautta: ohjaaja tuo kohtaamiseen kaksi näkymätöntä, taulutelevision kokoista kankaanpalaa, jotka toimivat kuin valkokangas. Kankaat asetetaan rinnakkain. Nuoren esiin tuomat kokemukset heijastuvat kankaalle – siihen piirtyy vaikkapa keltainen läiskä, jonka ympärillä on mustaa savua. Se herättää ohjaajassa erilaisia tunteita ja mielikuvia. Ohjaaja heijastaa reaktionsa toiselle kankaalle omaksi kuviokseen.

Ohjaaja pystyy näin tutkimaan samaan aikaan kumpaakin kangasta, omaansa ja nuoren. Hän pysyy myös tietoisena siitä, että ne heijastavat kahta erillistä kokemusta, joista hän ei lopulta edes tiedä kaikkea. Tällainen tietoisuus auttaa ohjaajaa tekemään selkeyttäviä kysymyksiä.

Ohjaaja voi auttaa nuorta tarkastelemaan molempia kankaita: ohjaajan tunteista voi näin tulla voimavara työskentelyyn. Niiden näkeminen auttaa nuorta hahmottamaan omankin kuvionsa selkeämmin, vaikkei se olisikaan samanlainen. Hyväksyvästi tarkasteltuina ja sanoitettuina raskaatkin tunteet ovat kevyempiä kantaa, eivätkä ne siirry ihmiseltä toiselle niin helposti.

Kun tunnekokemuksen muodostamat kuviot ovat tulleet nähdyiksi, voidaan tarkastella, ovatko ne ainoa vaihtoehto hahmottaa tilannetta. Mitä muita tapoja on? Mihin suuntaan nuori haluaa viedä teostaan? Entä mitä kuvion ulkopuolella on – löytyisikö sieltä voimavaroja ja mahdollisuuksia?

Luottamuksen ulottuvuudet

Tällaisessa työotteessa ohjaajan oma itsetuntemus ja kasvu on tärkeää. Kyky mentalisoida säilyy, kun ihminen tuntee olevansa turvassa. Uhkaaviksi ja pelottaviksi koetuissa tilanteissa ”taistele, jähmety tai pakene”-reaktiot ottavat vallan, ja kokemuksien tarkastelun tila ikään kuin romahtaa kasaan.

Koska kyse on työstä ja työyhteisöstä, työotteeseen liittyy myös organisaation kulttuuri ja rakenteet. Luovatko ne turvallisuuden tunnetta, josta käsin ohjaajan on hyvä tehdä työtään? Rohkaistaanko avoimeen ja hyväksyvään keskusteluun tunteista? Luottavatko ihmiset työyhteisössä toisiinsa?

Jopa eksistentiaalinen, olemassaolon perustason, luottamus nousee merkitykselliseksi työssä, jossa nuorilla se voi olla hatara. Voiko maailma olla hyvä paikka? Miksi on niin paljon kärsimystä? Mihin elämässä voi luottaa? Ovatko ihmiset pohjimmiltaan hyviä vai pahoja? Ohjaajan omasta turvallisuuden tunteesta käsin tätäkin ulottuvuutta on mahdollista tutkia nuoren kanssa.

Mikä meissä tulee nähdyksi?

Moodissa on puhuttu paljon nähdyksi tulemisesta. Miten tärkeä kokemus se on meille kaikille ihmisille, jo aivan syntymästä lähtien. Kun ravinnon tarve on tyydytetty, vastasyntynyt alkaa etsiä katsetta. Jokin olennainen osa meissä siis tarvitsee sitä ruuan jälkeen eniten maailmassa!

Ajattelen aiempaa vertauskuvaa seuraten, että nuori ja ohjaaja heijastavat kankaille luovaa elämänenergiaansa. Jokainen meistä on oman elämämme ja kokemuksemme taidemaalari. Kun nämä energiat löytävät toisensa kunnioittavassa vuorovaikutuksessa, tapahtuu syvällinen kohtaaminen.

Otetaan tähän loppuun kokemuksellinen hetki. Palaute mieleesi jokin tällainen kohtaaminen. Kun olet löytänyt muistikuvan, huomaa, missä asennossa suupielesi ovat. Miltä tuntuu kropassa? Millainen on mielesi?

Teksti: Linnea Alho

Kirjoittaja työskentelee Moodi-hankkeessa projektityöntekijänä. Hän toimi Moodia edeltäneessä Palvelu olen minä! -hankkeessa (2015–2017) tutkijana. Hän on myös kirjallisuusterapiaohjaaja sekä tuleva työnohjaaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s