Ulkopuolella – Syrjäytynyt vs. syrjäytetty

Kuva: Wesa Karsikas, Asunnottomuuden ehkäisyhanke

Asunnottomien työn teema on vuonna 2021 ”ULKOPUOLELLA – Syrjäytynyt vs. syrjäytetty”. Teema on jälleen kerran osuva ja ajankohtainen. Ja toisaalta ikuinen. Jo nykymuotoisen sosiaalityön alkumetreillä puhuttiin kunniallisesta ja kunniattomasta köyhyydestä ja tämä määritteli ihmisen asemaa yhteiskunnassa ja hyväntekeväisyyden piirissä. Kainulainen ja Saari ovat nostaneet keskusteluun ihmisten asenteet liittyen kunnialliseen ja kunniattomaan köyhyyteen nykyaikana. Tämä teksti on saanut innoituksensa heidän tutkimusartikkelistaan Politiikka -lehdessä (Politiikka, 60(4), 310–323).

He kirjoittavat Suomessa vallitsevasta ”olemme samassa veneessä” -puheesta ja toteavat tämän jossain määrin vastaavan todellista kokemusta kansan riveissä. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkea eikä kaikkia. Kainulainen ja Saari ovat tutkineet poliittisen suuntauksen vaikutusta ihmisten kokemaan empatiaan eri ihmisryhmiä kohtaan. Heidän mukaansa on olemassa empatiakuilu, joka tarkoittaa epätasaisesti jakautuvaa myötätuntoa yhteiskunnassamme. Kohdistettu empatiavaje voi johtua esimerkiksi poliittisesta tai kulttuurillisesta taustasta, elämän valinnoista tai huonosta onnesta. Empatiavajeen kohteeksi joutuneita ryhmiä voidaan arvostella erittäin kovin sanoin.

Mitä enemmän ihmisen katsotaan olevan vastuussa omasta tilanteestaan, sen suurempi empatiavaje yleensä on. Ihmisen oman vastuun korostaminen on kuitenkin hyvin yksioikoinen ja puutteellinen tapa katsoa asiaa. Tällä tavalla tarkasteltuna nähdään usein ihminen ja hänen ongelmansa, mutta ei mitään sen takana. Voisi kuvitella, että jako kunnialliseen ja kunniattomaan köyhyyteen avaisi ihmisten silmiä tarkastelemaan ihmisten erilaisia lähtökohtia ja taustatekijöitä, jolloin koko ajatus jaosta kunnialliseen ja kunniattomaan köyhyyteen olisi harhainen – ainakin meidän mielestämme. Kyseisestä artikkelista ei käy selväksi, kuka ja millä perustein jaon kunniallisiin ja kunniattomiin syrjäytyneisiin on tehnyt kyseisessä tutkimuksessa. Artikkelissa mainitaan, että kunniallisuuteen vaikuttaa se, miten henkilön vastuu omasta asemastaan tulkitaan, mutta jaon perusteet tutkimuksessa jäävät silti hieman hämäriksi.

Tutkimusartikkelia lukiessamme saimme sellaisen vaikutelman, että monille on helpompi leimata ja syyllistää muita heidän elämässään olevista vastoinkäymisistä kuin asettua toisen asemaan. Uskomme, että tällaiseen leimaamiseen liittyy myös tietynlainen itsekorostus ja arvottaminen, jossa korostetaan itseä suhteessa johonkin toiseen – tietämättä kuitenkaan toisen henkilön taustoja. Tällaista suppeakatseista leimaamista voi olla esimerkiksi työvoiman ulkopuolella olevien leimaaminen laiskoiksi.

Empatiakuilut realisoituvat myös poliittisessa viitekehyksessä. Myös poliittista päätöksentekoa ohjaa oman itsensä tai oman viiteryhmänsä edun ajaminen. Empatiaa koetaan sitä enemmän, mitä lähempänä kohde on omaa viiteryhmää. Lauseen voi kääntää toki myös toisin päin: mitä kauempana kohde on omasta viiteryhmästä, sen vähemmän hän saa empatiaa osakseen. Tämä näkyy Suomessakin selkeästi eri poliittisten ryhmien ajatuksissa, kuten kirjoituksen lopussa oleva Kainulaisen ja Saaren taulukkokin osoittaa.

Kainulainen ja Saari kuvaavat käsitystä kunniallisesta ja kunniattomasta huono-osaisuudesta tuoden vahvasti esille yleisten asenteiden kohtuuttomuuden. Kunniallisiksi huono-osaisiksi on määritelty köyhien perheiden lapset, vanhukset, vammaiset ja mielenterveysongelmaiset. Nämä ryhmät saivat osakseen vielä melko paljon välittämistä poliittisten ryhmien kannattajilta ja edustajilta. Karua luettavaa kuitenkin oli, että vähiten välitetty ryhmä näistä, mielenterveysongelmaiset, saivat myötätuntoa vain kolmelta neljästä. Heijasteleeko tämä sitä, että kansan asenteissa mielenterveysongelma on ”ansaittu” tai sairastunut on ”heikko”? Emme tiedä, vastaavatko nämä ajatukset enää nykypäivää, mutta vanhahtavia asenteita peilaten näin voisi ollakin. Myötätunnon tilalla lienee tällaisissa tapauksissa pelko sairastuneita kohtaan, joka sulkee empatian ulos.

Salaa mielessämme toivoimme, että tämä ajatus kunniattomista köyhistä olisi jäänyt 1800-1900 -lukujen taitteeseen, kuitenkin tietäen, että totuus on toinen. Kunniattomiksi köyhiksi on määritelty Kainulaisen ja Saaren tutkimusartikkelin mukaan asunnottomat, päihdeongelmaiset, ylivelkaantuneet, maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja pakolaiset sekä pitkäaikaistyöttömät. Itse ajattelemme, että meillä kellään ei ole kykyä tai oikeutta määritellä kunniatonta syrjäytymistä. Emme pysty kuitenkaan tietämään ja huomioimaan kaikkia tekijöitä, jotka ihmisen elämään ovat vaikuttaneet jo kenties ennen hänen syntymäänsä.

Ylivelkaantuneet olivat kaikkein vakavimman empatiavajeen ryhmä, vain kaksi viidestä kertoi välittävänsä heistä. Tarvitseeko meidän muistuttaa, että velkaantumiseen voi olla monia syitä, jotka eivät välttämättä kaikki ole henkilön omista valinnoista syntyneet? Toisaalta miksi sillä on merkitystä? Miksi velkaantuneiden kohdalla ei haluta nähdä ihmisten erilaisia lähtökohtia, resursseja ja kykyjä? Kaikkein pahin empatiavaje velkaantuneita kohtaan oli Kainulaisen ja Saaren tutkimuksen mukaan oikeistopuolueissa.

Asunnottomat olivat toiseksi välitetyin ryhmä (64%) kunniattomissa köyhissä pitkäaikaistyöttömien (70%) jälkeen. Olisi mielenkiintoista tietää, millaista välittämistä saisivat osakseen yhdistelmäryhmät. Vaikka asunnottomien ryhmä on moninainen, asunnottomalla on usein muitakin näistä kunniattomaksi katsotuista tekijöistä. Näihin kunniattoman huono-osaisuuden tekijöihin on voitu ajautua muutenkin, kuin omien valintojen kautta. Asunnottomuuteenkin ajaudutaan monella eri tavalla, esimerkiksi avioerojen tai ylikalliiden tai liiaksi kallistuneiden vuokrien takia. Maahanmuuttajat etsivät usein parempaa elämää ja lähtömaassa olosuhteet ovat voineet olla sietämättömät.  Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat usein liikkeellä epäinhimillisten tai jopa hengenvaarallisten olojen takia. Pitkäaikaistyöttömät ovat usein siinä kierteessä, ettei työtä enää saa, kun ei ole osoittaa, kun lähiaikojen työkokemus puuttuu.

Ei ole kunniallisia ja kunniattomia köyhiä. Ajatus itseaiheutetuista ongelmista on lyhytkatseinen, riittämätön ja usein hatarasti perusteltu. Joskus elämänvalinnat ovat todella syy siihen, että tilanne on heikko tai huono. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että valintoja tekevällä olisi ollut samat lähtökohdat, kuin jollain toisella. Emme ole samassa veneessä, eikä meillä kaikilla ole samoja mahdollisuuksia ja avaimia elämään.  Joskus kyse ei ole valinnoista alkuunkaan, vaan siitä, miten sattuma on kenenkin kohdalla käyttäytynyt. Oli tilanne kumpi tahansa, tai näiden välistä, jokainen ansaitsee ihmisarvon ja sen mukaisen kunnioituksen, sekä uuden mahdollisuuden. Jokainen on myös tehnyt elämässään virheitä, toiset isompia, toiset pienempiä, mutta kenenkään ei kuuluisi tällaiseen ”kunniattomuuteen” ajavien tekijöiden seurauksia kantaa loppuelämäänsä. 

Luomme todellisuutta koko ajan sanoillamme, ajatuksillamme ja teoillamme. Jos haluamme luoda todellisuuden, jossa toiset ovat valmiiksi jo arvottomampia kuin toiset, sallittakoon nykyinen suunta. Luomamme todellisuus kasvaa ja kehittyy lumipallon tavoin ja kuilu ryhmien välillä vain syvenee, jos emme sitä muuta. Tarvitsemme täyskäännöksen ja luopumisen tällaisesta lokeroivasta, osoittelevasta ja syyttävästä ajattelusta. Kyse ei ole siis vain siitä, miten suhtaudumme muihin ihmisiin ja ihmisryhmiin, vaan siitä, miten haluamme ympäristömme heihin suhtautuvan. Uskomme, että kaikki tällainen syrjäyttävä ajattelu johtaa syrjäytymisen lisääntymiseen. Kuljemme koko ajan kauemmaksi hyvinvointivaltiosta, hyvin voivasta yhteiskunnasta ja mahdollisuuksista hyvään elämään. Ja mitä kauemmaksi kuljemme, sitä vahvemmin luomme sen kierteen, joka tulee itseään toistamaan. Jos emme anna ihmisille uutta mahdollisuutta,vaan auttamisen sijaan jopa syyllistämme, millaista yhteiskuntaa luomme?

Myös palvelumme rakentuvat rakentamassamme maailmassa ja todellisuudessa. Jos olemme jo ajatuksissamme ja rakenteissamme syrjäyttäneet jonkun ihmisryhmän tai huono-osaisuudesta kärsivät, tapahtuu sama myös palvelurakenteessa. Vain joillekin suunnatut palvelut ovat tosiasia. Esimerkiksi kuntoutusterapian saaminen henkilölle, jonka työkyvyn palaamisesta ei ole takeita, on haastavaa. Kuntoutusta voitaisiin kuitenkin toteuttaa siten, että tavoitteena olisi parempi elämän laatu ja lisääntynyt hyvinvointi. Tämä saattaisi vaikuttaa myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuollon kustannusten ja rakenteellisen syrjäytymisen vähenemiseen.

Jos haluamme muuttaa nykyisen kaltaisen maailman ja todella toimia asunnottomuuden ja syrjäytymisen poistamiseksi, on toimittava vallitsevan ajattelu- ja puhetavan muuttamiseksi. On ymmärrettävä, että emme kaikki ole lähtökohtaisesti samassa veneessä. Kuka voi määritellä kunniallisuuden ja kunniattomuuden? Ansaitseeko vain toinen näistä ryhmistä apua? Millä tavalla meidän yhteiskunnassa luodaan pelastusveneitä ja ketkä kaikki niihin mahtuvat?

Kainulainen, S., & Saari, J. (2018). Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka, 60(4), 310–323. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/politiikka/article/view/77335

Kaikki tekstin viittaukset ovat Kainulaisen ja Saaren artikkeliin, viittaukset ovat jätetty tekstistä pois luettavuuden ja yksilähteisyyden takia.

Kirjoittajat ovat Asunnottomuuden ehkäisyhankkeen sosiaalityöntekijä Jussi Kaijala ja Lapsiperheiden sosiaalityön sosiaaliohjaaja Jenni Kaijala.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s